Koti kuluttajalle Fatbikella talvisille poluille tai hissillä maan alle Muumijääluolaan

Fatbikella talvisille poluille tai hissillä maan alle Muumijääluolaan

Pohjois-Savo tarjoaa huikeita elämyksiä kaikenikäisille. Kuopion pohjoispuolella sijaitsevan Tahkon erinomaiset rinteet, laadukkaat majoitus- ja ohjelmapalvelut sekä monipuoliset tapahtumat takaavat viihtyvyyden ympäri vuoden. Kuopion eteläpuolella Sport & Spa Hotel Vesileppiksen aktiivinen keskus tarjoaa ainutlaatuisen Muumijääluolan 30 metriä maanpinnan alapuolella.

150
0
Maastopyöräily sujuu kevyesti sähköavusteisella maastopyörällä uskomattoman kauniissa Tahkon metsämaisemissa.

Keskellä Suomea sijaitsevat Tahko ja Vesileppis ovat tavoitettavissa helposti mistä päin Suomea tahansa. Kuopion lentokentältä ja juna-asemilta pääsee paikallisliikenteellä Tahkolle. Omalla autolla on tietysti kätevä tulla paikalle molempiin kohteisiin.

– Pohjois-Savo on todellakin tutustumisen arvoinen käyntikohde, aktiivinen ja vilkas. Jos olet viikon reissulla esimerkiksi Tahkolla, lähialueilla voi tehdä hyvin erilaisia asioita. Yhtenä päivänä voi lähteä käymään vaikkapa Puijolla tai Kuopion satamaan tehdyllä luisteluradalla luistelemassa. Samana päivänä voi jatkaa Vesileppikseen päiväreissulle tai useammaksi päiväksikin. Tahko ja Vesileppis ovat alle kahden tunnin ajomatkan päässä toisistaan, matkailun asiantuntija Teija Neuvonen Kehitysyhtiö SavoGrow:sta vinkkaa.

Tahko – enemmän kuin laskettelukeskus

Tahko on yksi Suomen tunnetuimmista ja suosituimmista matkailukeskuksista, jossa tekemistä riittää ympäri vuoden. Tarjolla on modernit ja korkeatasoiset majoitusvaihtoehdot: hotelleja, korkeatasoisia huoneistoja ja paljon mökkitarjontaa.

Maailman parhaat jäänveistäjät loihtivat Vesileppiksen Muumijääluolaan jäisen Muumimaailman, jossa valojen leikki saa mielikuvituksen valloilleen.

Tahkon Turistirinteen uusi automaattilumetusjärjestelmä pitää huolen siitä, että laskettelukausi voidaan aloittaa heti kauden alussa ja rinteillä on riittävä rinne- ja hissikapasiteetti. Tarjolla on 24 hyvin hoidettua rinnettä ja 15 hissiä.

Saksalainen Schneestern-yhtiö tuo Tahkon rinteisiin uudenlaiset lumirakentamisen mahdollisuudet. Tarjolle tulee snow park, big air ja slopestyle-toteutuksia, jotka tuovat iloa kaiken tasoisille laskettelijoille. Tahkonrinteiden hiihtokoulu tarjoaa opetusta yli 50 opettajan voimin. Hiihtäjille on tarjolla 68 kilometrin laajuinen laadukas latuverkosto.

Kauan suunniteltu näköalatorni on valmistunut Tahkon laelle retkeilijöiden iloksi. Torni palvelee samalla laskettelijoita, sillä se toimii myös laskettelukisojen uutena lähtölavana.

Tahkolla voi myös lasketella ja lumilautailla.

Hiihtämisen lisäksi Tahkolla voi kokeilla ajotaitojaan sähköavusteisella fatbikella. Maastopyöräily talvisissa metsämaisemissa tarjoaa riemukkaan elämyksen.  Läskipyörän paksut maastorenkaat ja sähkömoottorin apu takaavat kevyen etenemisen lumisilla poluilla. Kesällä samat polut tarjoavat erilaisen pyöräilykokemuksen luonnon rauhassa.

Elämyksiä laidasta laitaan

Patikointi on myös lisännyt suosiotaan vuosi vuodelta, ja Tahko tarjoaa Suomen pisimmät 1054 askelman ulkoportaat suoraan rinteen huipulla sijaitsevien ravintoloiden luokse. Safariyritys vuokraa välineitä ja järjestää ohjattuja retkiä.  Islanninhevosilla voi lähteä ratsastusretkelle. Myös lumikenkäilyä on tarjolla. Reitistöt ovat hyviä ja hyvin merkittyjä. Eksymään ei pääse.

– Tahkon huipulla on kaksi ravintolaa, joista Pehku on kuuluisa after-ski-bileistään. Toinen on Panorama, josta on todella hulppeat näkymät, kuten Panoraman ainutlaatuisesta näköalasaunastakin. Jos haluaa vähän erikoisemman ravintolaelämyksen, Panoramaan pääsee nousemaan elämysillalliselle lumikissan kyydissä. Mukaan mahtuu 12 hengen ryhmä, Neuvonen vinkkaa.

Tahko Span laadukkaat kylpyläpalvelut kelpaavat niin senioreille kuin nuoremmillekin. 

– Tarjolla on myös Super Corner eli sisäaktiviteettipuisto ja keilahallikin löytyy. Hyvin moninaista ja monelle kelille sopivaa tekemistä löytyy kyllä. Louhosareena tarjoaa ainutlaatuisen tapahtuma-areenan ja kesäteatteria on tarjolla, Neuvonen toteaa.

Vesileppiksen uniikki Muumijääluola

Leppävirran luonnonkauniissa maisemissa Kuopion eteläpuolella sijaitseva Sport & Spa Hotel Vesileppis on vähemmän tunnettu matkailukeskus, jolla on ainutlaatuista tarjontaa annettavanaan matkailijoille. Sieltä löytyy kylpylä, monitoimiareena, keilahalli, hiihtoareena, jäähalli, kauneushoitola, ravintoloita, kuntosaleja ja urheilukenttiä sekä valtava määrä erilaisia tapahtumia.

Vesileppiksen erikoisvetonaulana on maanalainen Muumijääluola, jonne maailman parhaat jääveistäjät ovat luoneet mielikuvitusta ruokkivan satumaailman. 

– Vesileppis on hyvin uniikki ja kiva käyntikohde Suomessa. Sopii lapsiperheille ja lapsenmielisille. Siellä on myös napakelkka ja donitsiliukumäki, jossa lasketaan kumirinkuloilla mäkeä. Vesileppis on yllättävän iso kohde ja Muumijääluola on koristeltu kauniilla värivaloilla, Neuvonen kertoo.

SavoGrow

Kehitysyhtiö SavoGrow Oy on elinkeino- ja elinvoimayhtiö, joka auttaa Keiteleen, Pielaveden, Rautalammin, Suonenjoen, Tervon ja Vesannon yrityksiä kasvuun.

Yrityksen verkkosivut
Katso yritykset muut artikkelit