Koti bisnes Hyvinvointi ei vaadi kuntosalia

Hyvinvointi ei vaadi kuntosalia

132
0

Ihmiset ovat yksilöitä, myös kuuluessaan ryhmään, siksi perinteinen ryhmäliikunta ei aina toimi työhyvinvoinnin lisääjänä, vaikka onkin mukavaa niille, jotka siitä pitävät.

Hyvinvoiva ihminen kokee olevansa toimintakykyinen, kokee elämänsä mielekkääksi ja tekee itselleen tärkeitä asioita.

Xmotionin tavoitteena on alusta asti ollut tuottaa aidosti vaikuttavaa valmennusta niin yksilöasiakkaille kuin ryhmillekin. Valmennuksella pyritään vähentämään toimintakykyä rajoittavia tekijöitä, kuten terveysongelmia ja jaksamiseen liittyviä haasteita, ja lisäämään henkistä ja fyysistä hyvinvointia.

Fyysisen toimintakyvyn parantaminen nykymaailmassa on tärkeää, koska työ vaatii yhä vähemmän liikettä. Stressi on kuitenkin kuormitus sekä keholle että mielelle, siitä pitää jaksaa palautua. Palautuminen on sitä parempaa, mitä parempi on fyysinen kunto.

Valmennuksissa käytetään erilaisia toimintakykyä mittaavia alkutestejä, jotka valitaan kullekin tavoitteen mukaan. Näiden tietojen pohjalta suunnitellaan yksilöllinen valmennus koko työyhteisölle, tiimeille, tavoitteen mukaisille ryhmille tai yksilötasolla.

Ensisijainen tavoite on vaikuttaa ennen kaikkea niiden ihmisten hyvinvointiin, jotka syystä tai toisesta eivät liiku terveytensä kannalta tarpeeksi, joiden arjen hallinnassa on hyvinvointiin vaikuttavia haasteita, tai joilla on haasteita painonhallinnassa. 

Yhdessä asiakkaan kanssa pyrimme löytämään arjessa helposti toteutettavia pieniä muutoksia, joilla on suurin mahdollinen vaikutus hyvinvointiin.

Xmotionin valmentajat ottavat työnsä henkilökohtaisesti, ja kohtaavat ihmisen ihmisenä. Miten sinä haluaisit tulla kohdatuksi?

Hyvinvoiva henkilöstö tuo yrityksille säästöjä terveydenhuolto- ja sairauskuluissa, työeläkevakuutusmaksuissa, tehokkaina työtunteina ja lisää kannattavuutta puhumalla positiivisesti työnantajastaan.

Xmotion

Xmotion on omistautunut tarjoamaan asiakkailleen korkealaatuisia personal training -palveluita pääkaupunkiseudulla, sekä yritysvalmennuksia ympäri Suomea. Xmotion Oy on perheyritys. Sen perustivat vuonna 2015 aviopari Vesa ja Johanna Vuorenmaa. Perheeseen kuuluu 1,5 lasta ja koira. Laajasta verkostosta löytyy apu kaikkeen, mitä työhyvinvoinnin saralla tarvitaan liikuntatilojen suunnittelusta ja välinehankinnoista testauksiin ja liikunta-, ravinto- ja elämäntaidonvalmennuksiin.

Yrityksen verkkosivut
Katso yritykset muut artikkelit