Koti asiakaspalvelu Pienten ja keskisuurten energia- ja vesiyhtiöiden paras asiakkuuskumppani

Pienten ja keskisuurten energia- ja vesiyhtiöiden paras asiakkuuskumppani

Energia-ala digitalisoituu ja murros pakottaa yhtiöt kehittymään. Asiakaskokemuksen merkitys kasvaa ja ulkoistaminen on hyvä tapa pysyä mukana kilpailussa.

43
0

–  Pienet ja keskisuuret yritykset jäävät usein sivuun palvelu- ja järjestelmätoimittajien priorisoidessa suuria toimijoita. Energia- ja vesiyhtiöiden ulkoistuskumppanina meillä on valmis konsepti, eikä asiakasorganisaatiota vaivata turhaan. Selkeät vastuut ja yhteistyötä tukevat digityökalut tekevät asioista sujuvaa. Tarjoamme asiakkaille täyden läpinäkyvyyden myös loppuasiakkaisiin, sanoo S2B Energian toimitusjohtaja Mika Vuori.

S2B tarjoaa työkalut monikanavaiseen asiakaspalveluun ja sen tehostamiseen esimerkiksi ohjelmistorobotiikan avulla. Pilvipalvelu on paikkariippumaton, mistä on etua poikkeustilanteen kaltaisina aikoina. 

– Energia-ala uudistuu esimerkiksi sähkönkulutuspaikkojen yhteisen tietokannan kautta. Haluamme olla tuomassa alan yrityksiä yhteen. Paikallisvoima ry:n jäsenenä meillä on hyvät yhteydet alan toimijoihin. 

Asiakkaat eivät halua tuhlata aikaansa kilpailutuksiin pienten säästöjen saamiseksi, vaan arvostavat ystävällistä, nopeaa ja laadukasta asiakaspalvelua. Se vaatii toimialatuntemusta ja digikanavien hyödyntämistä. Omien prosessien tulee olla kunnosssa. 

– Automatkalla voi soittaa osaavalle asiakaspalvelijalle ja hoitaa sähkö- ja vesiasiat. Loistavan asiakaspalvelun ohella autamme asiakkaita asiakasanalytiikassa, datan hyödyntämisessä ja prosessien tehostamisessa esim. ohjelmistorobotiikan avulla. Kehitämme uusia ratkaisuja parantamaan asiakkaidemme kilpailukykyä, niistä kerromme lisää jatkossa. Kehitämme toimintaamme asiakkaiden tarpeiden mukaan – näin he voivat keskittyä ydintehtäväänsä.

S2B Energia Oy

  • Energia- ja vesialan palveluyhtiö, ulkoistuksen ammattilainen
  • Perustettu 2015
  • 60 000 asiakaskontaktia vuosittain
  • 18 osaajaa, noin 260 vuoden yhteenlaskettu toimialakokemus
  • Liikevaihto 1,18 milj.euroa (2019)
  • Toimipaikat Tampereella, Ylöjärvellä, Ikaalisissa ja Kankaanpäässä
  • Suunnitelmissa laajentuminen muualle Suomeen

Yrityksen verkkosivut
Katso yritykset muut artikkelit